Kaipaan aikoja, jolloin mainokset olivat mainoksia lehdessä, televisiossa, radiossa tai postilaatikossa. Ne saattoi helposti sivuttaa tai pysähtyä tutkimaan. Nyt niitä tunkee digitaalisena joka tuutista ja yllättäen.
Mainonta on siirtynyt digiaikaan. Mainokset seuraavat sinua kuin hai laivaa. Niitä tunkeutuu netissä lähes kaikille selaimesi sivuille.
Hesarissa oli juttu muodin vuosikymmenistä. Siinä 70-80-lukujen kerrottiin olleen suomalaisten merkkien aikaa. Esimerkkeinä mainittiin Seppälä ja Mic Mac. Seppälästä en ole koskaan ostanut yhtäkään vaatetta, Mic Mac sen sijaan oli osa elämääni lähes parikymmentä vuotta.
Sunnuntaiaamuna luin Hesaria ja katsoin näköissivuilta myös kuolinilmoituksia. Huomasin nimen Hannu Konttinen, surijoiden listassa nimen Tuula ja ristin asemasta symbolina sulkakynän. Sehän on Konttisen Hannu, kauhistuin. Kuva Hannun piirtämä omakuva Hesarin 70-vuotishaastatteluun 2015.
Olen reilut 40 vuotta työskennellyt mainonnan parissa. Niistä useimmat vuodet nimekkäissä, aikansa huipputoimistoissa. Yksikään näistä toimistoista ei ole enää pystyssä. Useimmat niistä ovat lopettaneet toimintansa tai tehneet konkurssin. 1970-luvulta on säilynyt vain yksi isompi mainostoimisto – SEK jatkaa yhä merkittävänä toimistona.
Olen jo yli 50 vuotta risteillyt laivoilla Suomen ja Ruotsin väliä. Ennen oli miehet rautaa ja myös laivat rautaa. Kävin muutama viikko sitten Viking Linella Tukholmassa, joten nyt sopii hyvin kerätä muistikuvia meriltä.