logo

Category : Elämää

10 marras 2015

Kun hippulat vinkuivat

Kuvassa Skytän perhe  joskus 1950-luvulla. Ester, Turre, Pertti ja Onni. Nykyinen puhetyyli on aika boring. Suomen kieli on köyhtynyt ja muuttunut yhä globaalisemmaksi lässytykseksi varsinkin nuorison suussa. Toista oli muutama kymmenen vuotta sitten, silloin puheessa vilahteli siistejä ilmaisuja ja käytettiin eläväisiä sanontoja. Blogiin postaaminen olisi tuolloin ollut kuitenkin täyttä hebreaa.

06 loka 2015

Myrskyn jälkeen

Kun palasin kotiin Sipooseen, mökkinaapurini Jukka soitti ja kertoi että myrsky on kaatanut puita mökilläni Heinolassa. Yksi iso puu on kaatunut katolle ja muutamia pienempi siellä täällä.

28 syys 2015

Olen tehnyt kuolemansyntiä

Danten ajoista lähtien on ollut seitsemän kuolemansyntiä. Minun täytyy tunnustaa: Olen syyllistynyt täällä Splitissä niistä kuudenteen, ylensyömiseen.

14 syys 2015

Ikkunapaikka

Syksy on kauneinta aikaa. Silloin kun ei sada eikä myrsky puhalla pohjoisesta. Kun aurinko paistaa ja on sopivan lämmintä, silloin on mukava istua laiturilla ja nauttia elämästä.

05 syys 2015

Mutkia matkassa

Tältä näyttää paikka, jossa usein ulkoilutan koiraamme, panoraamakuvana. Se näyttää yhtä mutkikkaalta kuin elämä.  

03 syys 2015

Kirotut virukset

Toinen kerta jo. Virus iski asiakkaamme saitille ja Nebula sulki sen. Olimme juuri aloittaneet sivuston uudistamisen uudelle alustalle. Ei voi kuin kirota hiljaa mielessään.