logo

Trump on miehen iässä

Minulla ei ole mitään mielipidettä Trumpin puolesta tai vastaan poliitikkona. Hän on sellainen presidentti kuin amerikkalaiset ansaitsevat ja valitsevat. Yksi asia minua kuitenkin henkilökohtaisesti innoittaa Trumpissa. Olen vain vajaan vuoden vanhempi kuin hän. Elämä on siis meillä seitsemänkymppisillä vielä edessä.

Donald T. näytti nuoremmille, missä kaappi seisoo. Ne eihän Hillary C. tosin ollut kuin pari vuotta häntä nuorempi. Ilmeisesti Suomen poliittisen johdon ajama eläkeiän nosto on jo alkanut Amerikassa.

Trumpilla on elämänsä parhaat vuodet tulossa. Pääsee kunnon piireihin, purkamaan vanhaa ja rakentamaan uusia muureja. Putinin kanssa heistä voi kehittyä uusi voimakaksikko, joka näyttää missä maat makaa.

Hienoa oli, että vanha mies ohitti rekryssä nuoremman kilpailijansa. Toisaalta tuntuu, ettei niitä hakijoitakaan tuohon virkaan niin montaa ollut.

Yhdysvalloissa voitaisiin siirtyä monarkiaan. Silloin presidentti voitaisiin valita vuoron perään Kennedyn, Bushin tai Clintonien suvuista ja jatkossa voitaisiin pyörittää televisiossa ”dealiä”, jossa yksi kandidaatti aina putoaa pois.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.