logo

Elämää mainostoimistossa, osa 1. Turkama & Kumppanit

Joskus vuonna 1970 näin Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa mainostoimisto Turkama & Kumppanit haki tekstiharjoittelijoita. Olin silloin opiskellut pari-kolme vuotta Helsingin yliopistossa suomen kieltä, kirjallisuutta ja kansanrunoutta. Kirjoitin varsin lennokkaan hakemuksen ja laitoin sen postiin.

Noin viikon kuluttua minuun otettiin yhteyttä. Menin Mechelininkadulle haastatteluun varsin epäileväisin mielin, koska käsitykseni mainonnasta oli sen aikaisesessa vasemmalle värittyneessä opiskelijamaailmassa varsin ennakkoluuloinen. Matti Harkomäki kyseli kaikenalaista ja ilmeisesti hakemukseni kohta ”kirjoitan kuin Eino Leino” riitti viemään minut seuraavaan vaiheeseen, joka oli Työterveyslaitoksen soveltuvuustesti.

Testi kesti pari päivää ja sen tuloksena olin sopiva mainosalalle. Tosin varauksella, koska itsekritiikkini oli niin voimakas että se helposti nujertaa ideat ja luovuuden. Pääsin siis harjoittelemaan tekstitoimittajan hommia ja aloitin työt Turkamalla maaliskuun alussa 42 vuotta sitten. Ajatuksena oli, että jatkaisin samalla opintojani yliopistossa työn ohessa.

Turkamalla jouduin firman omaan mainoskuvaan.

Turkamalla pääsin firman omaan mainoskuvaan.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana opin kirjoittamaan koneella, juomaan ruokatunnilla olutta ja työpäivän päätteeksi olutta. Tiimikaverina eli AD:nä minulla oli Lefa Tallqvist, oppi-isänä Erkki Koivusalo. Mainoksiakin opin tekemään ja se oli ihan kivaa. Siihen aikaan mainostoimistoilla meni aika mukavasti. Rahaa tuli eniten mediavälityksestä ja taidetyöstä, yhteysmiehen ja tekstinikkarin työ sisältyi palvelupalkkioon.

Copywriterin työ oli aika hauskaa ja helppoa. Piti vain keksiä jotain huomiota herättävää, mieluummin positiivista ja iloista. Kirjoittaminen oli minulle helppoa ja mainokseen tarvittiin vain lyhyitä tekstejä. Otsakkeiden teko oli aluksi vaikeinta, mutta helpottui nopeasti. Siihen aikaan riman ei tarvinnut olla kovinkaan korkealla.

Vuodessa aloin hoitaa ihan kunnon asiakkaita. Esimerkiksi Silja Line oli asiakkaani ja muistan, miten juhlavaa oli ensi kertaa lähteä laivalla työmatkalle Ruotsiin. Piikki oli auki koko ajan ja vielä päivärahatkin maksettiin. Tein Turkamalla myös Canonin mainontaa, joka innoitti hiipuneen valokuvausintoni. Turun Ylioppilassäätiön palaverissa törmäsin ensi kertaa Wenduun, johon tulin törmäämään vuosien varrella useammankin kerran.

Turkamalla minusta tuli copywriter ja mainosmies. En enää istunut Kosmoksessa taitelijapiireissä vaan huomattavasti useammin Club Kerhosessa Mechelininkadulla tai Troikassa ja Elitessä nurkan takana. Luennoilla taisin Turkaman aikaan käydä pari-kolme kertaa, tenteissä en kertakaan. Muutaman kerran kävin sentään KY:llä ja Bottalla virittelemässä opiskelijaelämän muistoja.

Palkka oli mitä oli mutta opiskelijaelämään tottuneelle se oli ruhtinaallinen. Muutenkin elämäni vakiintui, kun menin naimisiin Eeva-Liisan kanssa.

 

 

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.