logo

Elämää mainostoimistossa, osa 3. Varis Poteri Veistola

Lintaksen leppoisat päivät vaihtuivat Varis Poteri Veistolan työleiriksi.

VPV oli sen ajan huipputoimisto. Se voitti eniten palkintoja. Siellä olivat kaikki kunnianhimoiset nuoret suunnittelijat. Yhteysmiehiä ei ollut, vaan suunnittelijat hoitivat itse asiakasyhteydet. Aineiston viimeistely hoidettiin ulkoistettuna, joten turhaa väkeä – ei laskuttavia ihmisiä – ei ollut kuin muutama.

Tein ensin yhden free lance -homman kokeeksi. Sitten siirryin kuukausipalkkalaiseksi copyksi Reima Tahvanaisen pariksi. Tafe oli ollut Kössin renkinä jo vuosia ja nyt hänestä tehtiin art director. Asiakkaiksi saimme aluksi Nuutajärven Lasin, Mölnlycken Saba-terveyssiteet ja Upon muoviteollisuuden, myöhemmin niitä tuli lisää esimerkiksi Apu-lehden irtonumeromyynti ja Merijal.

Vasemmalta: Veistola, Poteri, Varis ja Mika Kasurinen.

Vasemmalta: Veistola, Poteri, Varis ja Mika Kasurinen.

Koko porukka oli omistautunut työlle. Mainontaa tehtiin kunnianhimoisesti aamusta pitkään iltaan. Vanhoja tuttuja olivat mm. Kastemaan Herbie ja Finerin Harry Lintaksesta, Riitta Flinck Turkamalta. Hannu Konttinen oli myös nyt samassa byroossa ja sinne tuli myös opiskeluajan bilekaveri Hessu Nieminen.  Aluksi Kössi hoiti pomon hommia, kunnes Pekka Airaksinen palkattiin toimariksi. Mutta viimeisen sanan sanoi Kössi.

Toimisto sijaitsi Unioninkadulla Pitkänsillan kupeessa isossa talossa. Ympäristö oli ankeaa verrattuna Keskuskadun iloihin. Samassa talossa oli vain yksi pikku kuppila, sillan toisella puolen kaljakuppila Pystykorva. Ei niistä huveista paljon nautittu. Jos Kössi huomasi, että joku viipyi ruokiksella vartin yli niin alkoivat posket punoittaa.

Seura tekee kaltaisekseen. Niinpä Varis Poteri Veistolalla sain mainosalan ensimmäiset palkintoni. Jyvillä palkittiin ensin Saban terveyssiteet ja sitten Nuutajärvi, Joku klaffikin tuli, kun olin samassa tiimissä Kössin ja Harryn kanssa. Taistelu kunniasta ja kenen idis -väittely oli joskus varsin kiivasta touhua. Tafen kanssa tein myös firiksenä mainoksen Vuorikadulla avatulle pienelle farkkuputiikille, Mic Macille. Siitä tuli myöhemmin mainosurani merkittävimpiä asiakkaita.

Päivät olivat pitkiä, sillä aamulla varhain piti lähteä duuniin jotta saisi parkkipaikan läheltä. Illalla lähtö venyi myöhäiseen. Huvitukset jäivät varsin vähäisiksi varsinkin iltaisin. Joskus sentään tuli käytyä mainoskavereiden kanssa kaljalla. Firman joulujuhlat olivat avec-tilaisuuksia, ja niiden teemoista jokainen tiimi yritti lyödä muut laudalta.

Päivän iloiksi keksin tenniksen viereisessä Kaisaniemessä Tafen, Hannun ja Herbien kanssa, vaikkei Kössi tykännyt kun siinä meni vartin yli ruokatunnin. No sainpahan kipinän kylvettyä Tafeen ja Hannuun, joille tenniksestä tuli lempiharrastuksia.

Niiden parin vuoden aikana VPV:llä tapahtui paljon. Ostin ensimmäisen oman auton, Passatin. Poikani Mikko syntyi. Muutimme Haukilahdesta Sipooseen.  Vaimoni  Eeva-Liisa yritti tappaa itsensä syömällä  depressiolääkettä. Hän selvisi hengissä ja kuukauden verran hän toipui Lapinlahden mielisairaalassa. Kun Eeva-Liisa  pääsi kotiin, Villa Hougbergin remonttikin oli valmistunut.

Elämä jatkui radallaan. Mutta tunsin olevani väärässä paikassa tai väärä ihminen Varis Poteri Veistolalla. Tafen kanssa oli kiva tehdä töitä. Hän oli aito luonnonlapsi. Kössin kanssa tein myös muutaman homman, ei synkannut. Kössi tahtoi olla kaikkien ideoitten äiti.

>> Lue osa 2

>> Lue osa 1

 

 

 

One thought on “Elämää mainostoimistossa, osa 3. Varis Poteri Veistola”

  1. Heh heh.. Minäkin tein Apua VPV:llä. Vastakappaleena Hitsaajankadun Hese.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.