logo

Olen tehnyt kuolemansyntiä

Danten ajoista lähtien on ollut seitsemän kuolemansyntiä. Minun täytyy tunnustaa: Olen syyllistynyt täällä Splitissä niistä kuudenteen, ylensyömiseen.

Tulin tänne Splitiin lauantaina aamupäivällä. Heti huoneen saatuani noin yhden aikaan kirmaisin lounaalle lähinaapuriin Olio Bariin, jota huoneen järjestänyt matkatoimisto suositteli. Tilasin simpukkasarin, joka ei ollut mitenkään suuri yllätys tai gourmet-nautinto. Pumppuongelmat keskeyttivät lounaan, onneksi ne olivat Imjärven mökillä.

Tutkin Tripadviserin sivuja ja päätin lähteä illallisella Konoba Kortaan rauniokirkon viereen.  Paikka oli hyvä, ruokavalintani ei. Arvostelu löytynee Tripadviserista.

marjanin_kalaSunnuntaina heräsin täynnä intoa. Aamiaiseksi tilasin munaa ja pekonia ynnä muuta. Sitten viitisen kilometriä harhailua. Lounaspaikaksi valitsin Konoba Marjanin, joka on kaupungin ravintolalistan nro 5. Miekkakala oli erinomaista, eiköhän arvostelu löydy piakkoin edellä olevasta Marjanin linkistä.

Iltapäivän lepäilin ja keräsin voimia, jotta jaksaisin lähteä illalliselle. Googlailin ja päädyin ravintolaan, jossa voisin syödä lihaa. Vaihteeksi kunnon pihvin punkun kera.

Kehujen perusteella päädyin Chops Grilliin. Se oli monen suomalaisen mielestä parasta, mitä Splitistä löytyy. Ravintola on lyhyen matkan päässä majapaikastani jonkun hotellin pihanurkassa. Ravintolassa ei ollut mitään vikaa. Palvelu oli erinomaista, argentiinalaisesta lihasta grillattu pihvi suussa sulavan mureaa. Viini täyteläistä ja alkuun tilaamani salaatti meni hyvällä ruokahalulla.

Mutta aloin olla liian täynnä. Syömisen ilo katosi, kun 300 gramman pihvistä oli puolet jäljellä. Söin lautasen tyhjäksi, hyvin kasvatettu kun olen. Tilasin vielä espresson jälkiruuaksi. Tarjoilijakin huomasi ettei kaikki ollut aivan ”fine”.

Olin ihan ähky. Jaksoin hoiperrella majapaikkaani. Rojahtaa sänkyyn. Maha oli täynnä kuin Suomen valtiovelka.En jaksanut edes oksentaa. Kirjoitin Tripadvisoriin arvostelun, josta tuli hyvin subjektiivinen.

Seuraavana päivänä jätin lounaan ravintolassa väliin. Ostin naapurista poikkikadulta pizza-slicen. Se maksoi 10 kunaa. Eilinen miekkakala-lounaani maksoi jotain 210 kunaa.

Synnin palkka on mikrossa lämmitetty pitsankappale.

 

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.