logo

Lahden hiihtoseuran varjossa kasvanut

MM-kisat ovat taas alkaneet. Kasvoin itse Lahen kaupungissa, kun mäkihyppy oli voimissaan. Silloin pohdittiin, jos Lahden hiihtoseura haastaisi muun maailman hyppäjät, niin miten kävisi.

1950-luvulla mäkihyppy oli suomalainen kansallislaji, varsinkin Lahdessa. Tösiä tehtiin pieniinkin mäkiin ja niissä hypittiin innokkaasti.

Salpausselällä oli kolme mäkeä. Isoin niistä oli puinen rakennelma, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen betonin paikalla. Siinä hypättiin  yli 70-80 metrin leiskautuksia. Keskisuuri oli hieman sivummalla. Siellä pääsi 30-40 metriin kunnon suksilla ja taidoilla. Piilossa metsässä oli pikkuinen Karpalon mäki, jossa sai harjoitella ja pisimmät hypyt olivat yli 10-metrisiä.

Itse uskaltauduin pari kertaa Karpalon mäkeen. Hyppäsin tavallisilla järvisillä ilman sauvoja. Keskisuureen haaveilin kipuavani, mutta ei antanut luonto periksi. Muutamat ikäiseni kaverit kävivät sen laskemassa tavallisilla suksilla. Järvisen sukset eivät oikein kestäneet hyppimistä ja kerran katkaisin uuden suksen heti ensimmäisenä päivänä.

Sen aikuisia miehuuskokeita oli laskea ison mäen alastulorinne suoraan alas. Oli siinä ramppaamista, mutta vauhti palkitsi. Muutenkin mäkien lasku oli suosikkiharrastuksia. Pääsin Heinolan enoni kanssa Lappiin hiihtämään ja harjoittelin matkaa laskemalla Lahden silloista pujottelumäkeä suoraan alas.

Lahtelaiset mäkihyppäjät olivat isoja idoleja. Kärkisen veljekset, Niilo Halonen ja kuvan Eikka Kirjonen, hieman myöhemmin Veikko Kankkonen. He olivat Lahen kingejä ja hyppäsivät sen ajan mäkihaalarissa LHS:n punaisessa villapaidassa ja pipo päässä paitsi Kirjonen.

Omat hyppyni jäivät ensimmäiselle kymmenelle, niin metreissä kuin ikävuosissa mitattuina.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.