logo

Myyntimiehen armoilla

Joskus joulukuussa Elisan yrityspuolen myyntimies soitti minulle ja tarjosi jatkoa kiinteään laajakaistaani. Hän ehdotti pakettia, joka tulisi melkein 20 euroa halvemmaksi kuin nykyinen. Hienoa, ajattelin – ja niin luulin.

Unohdin koko jutun, kunnes tammikuussa tuli lasku. Siinä huomasin laajakaistan perässä merkinnän 24 kk. Eli määräaikainen, eihän tästä ollut puhetta. Soitin Elisan myyntipalveluun, joka otti vastaan soittopyynnön ko. myyjälle.

Johannes soitti vielä samana päivänä. Hän oli kuunnellut myyntisoiton nauhalta ja siinä oli kaksi kertaa mainittu, että sopimus on määräaikainen. Kerroin, että minulta se on mennyt ohi. En ole saanut mitään tilausvahvistusta vaan huomasin asian vasta laskusta.

Johannes kertoi, että he nauhoittavat myyntipuhelut jottei tule erimielisyyttä jos joudutaan oikeuteen. Tämä on hyvä tarjous, sillä siihen kuuluu mobiililaajakaista 1,83 euroa kuukaudessa, alvi 0%. Ja niin edelleen.

Rähjäsin määräaikaisuudesta. Olen niin vanha, kartan siksi kaikkia määräaikaisuuksia. Yritystoimintani on hiljalleen hiipumassa. Tosin eihän kyseessä ole kovin suuri sitoumus.

Hiljalleen lepyin ja kiltti luonteeni sai voiton. No olkoon. Kysyin, miksi mobiililaajakaistan hinta oli edelleen sama kuin ennen. No hän lähettää minulle heti SIM-kortin, joka pitää vaihtaa jotta paketti tulee voimaan.

Uusi SIM vaihdettiin ja kaikki toimi kuten ennenkin. Elisan sivuilla kaikki oli entisellään ja myös laskutus säilyi entisellään.

Helmikuussa Elisa lähetti minulle uuden SIM-kortin. Seuraavana päivänä tuli kaksi kirjettä Elisalta, toisessa oli kiitokset 24 kuukauden sopimuksen tekemisestä ja toisessa vahvistus sopimuksesta. Päiväykset olivat 20.2.2018 ja 21.2.2018.

Räjähdin. Laitoin Johannekselle kiukkuisen meilin, jossa sanouduin irti koko sopimuksesta. Hän soitti ja sanoi Elisassa olleen jonkun sekaannuksen. Tämä SIM pitäisi vaihtaa, jotta saisin tuon hienon edun.

Raivosin puhelimeen ja halusin muuttaa kiinteän laajakaistan sopimuksen voimassaolon toistaiseksi-muotoon ja unohtamaan mobiililaajakaistan.

Ei onnistu tai hinta voi silloin jopa tuplaantua, ja lisäksi tulee 80 euron avausmaksu. Meillä on joku sekaannus.

Pyysin Johannesta antamaan minulle esimiehensä yhteystiedot. Haluan keskustella jonkun pomon kanssa asiasta. Olen ollut Elisan laajakaista-asiakkaana jo reilut kymmenen vuotta, joten turha puhua avausmaksuista.

Johannes lupasi neuvotella esimiehensä kanssa. Tunnin kulutta tuli meili ja ehdotus: laajakaista toistaiseksi sopimuksella ja paketti-mobiililaajakaista unohdetaan.

Ehdotus oli se, mitä halusin. Ja euron kuussa halvempi kuin vanha.

Minusta puhelinmyyjien pitäisi muistaa, että asiakas on aina oikeassa – proviisioista huolimatta.

 

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.