logo

Lunta, lunta….

Lumi yllätti autoilijat. Tämä jokatalvinen klisee muuttui todeksi. Pari päivää ja yötä lunta on tupruttanut taivaalta. Maisema on kuin lapsuudesta

Lumi on parempi asia kuin lumettomuus. Ainakin tammikuun lopussa, kun pimeys on väistymässä ja valkoinen lisää valoisuutta.

Onneksi lumen pahin riesa hoituu pois poikani voimin. Lumenluonti kuuluu vanhojen miesten kolmen kuolemansynnin joukkoon. Kaksi muuta ovat renkaanvaihto ja perämoottorin kantaminen.

Pihamme, se osan missä autot ovat, on onneksi pieni. Autolla pääsee peruuttamaan tielle, ainoa ongelma on aura-auton heittämä pieni valli. Sen onnistuin lapioimaan pienemmäksi jopa omin voimin yhtenä aamuna.

Paljosta lumesta johtuen pihan reunavallit ovat niin korkeat, että jätän lumityöt suosiolla vahvemmille ja nuoremmille.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.